
Jyväskylän Oopperan tämän vuoden tuotantoa, Gaetano Donizettin Lucia di Lammermoor -oopperaa kävi katsomassa 3455 henkilöä, mikä tarkoittaa 60 prosentin täyttöastetta katsomossa. Katsojamäärä jäi sille asetetusta tavoitteesta, mutta Jyväskylän Oopperan väki on tyytyväinen siihen, että yleisön määrä kasvoi jatkuvasti loppua kohden.
Ensi-illassa 31.12.2025 oli 383 katsojaa, kun taas viimeisessä, kuudennessa esityksessä heitä oli 705. Suosituin esitys oli sunnuntaina 11.1.2026 pidetty päivänäytös, joka keräsi peräti 828 katsojaa. – Saimme sekä kriitikoilta että katsojilta erinomaisia, jopa hurmaantuneita arvioita teoksesta. Kommenttien myötä ihmiset lähtivät liikkeelle. Yleisössä oli myös ilahduttavan paljon Keski-Suomen ulkopuolelta tulleita ja ensikertalaisia, iloitsee Jyväskylän Oopperan hallituksen puheenjohtaja Jaana Tani.
Tällä tuotantokaudella oopperaesitykset pidettiin Jyväskylän teatteritalon remontin vuoksi poikkeuksellisesti Paviljongissa, missä ei ole koskaan aiemmin esitetty oopperaa. Tämä vaati tekijöiltä uudenlaisia ratkaisuja, kuten soittajien sijoittamista lattiatasolle orkesterimontun puuttuessa, lavastuksen minimointia ja parhaiden akustisten ratkaisujen etsimistä.
Jaana Tanin mukaan kokonaisuudesta tuli kuitenkin varsin toimiva. – Yleisöltä tuli paljon palautetta siitä, että heistä oli ollut hienoa päästä seuraamaan upeassa iskussa olleen Jyväskylä Sinfonian soittajia ja kapellimestaria, kun orkesteri oli näkyvissä. Moni kertoi lumoutuneensa erityisesti harpun ja patarumpujen soitosta.
Seuraava ooppera julkistetaan keväällä
Vuonna 1835 sävellettyä Lucia di Lammermoor -oopperaa on esitetty Suomessa todella harvoin, vain seitsemän eri tuotantoa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tätä romanttisen oopperan mestariteosta esitettiin Jyväskylässä. Teoksen toteutti kansainvälinen työryhmä, ja nimiroolin lauloi sopraano Kaisa Ranta.
Jyväskylän Oopperan seuraava oopperaproduktio julkistetaan kevään aikana. Uudenvuodenaattona 2027 ensi-iltaan tulevaa teosta esitetään Jyväskylän teatteritalolla. Seuraavaksi Jyväskylän oopperakuoro alkaa harjoitella Verdin suurta sielunmessua, Requiemia, johon kootaan massiivinen 90-henkinen kuoro. Tätä teosta esitetään yhdessä Jyväskylä Sinfonian ja Oulu Sinfonian kanssa Jyväskylässä 29.10. ja Oulussa 30.10.2026.
Kuva: Gary Littler
