Kuoromestari

Kuoromestari Rita Varonen

Jyväskylän oopperakuoron kuoromestarina toimii Rita Varonen. Unkarilaissyntyinen Varonen on valmistunut diplomi-kuoronjohtajaksi Budapestin Liszt-Akatemiasta 1987. Lisäksi hän on suorittanut tutkinnon puhallinorkesterinjohdosta ja opiskellut laulua. Tällä hetkellä Varonen toimii kuoron- ja orkesterinjohdon sekä säveltapailun lehtorina Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja johtaa muun muassa Kamarikuoro Cantinovumia, Jyväskylän Naislaulajia ja perustamaansa Puhallinorkesteri Aaltoa.

Hänet on palkittu useaan otteeseen ansioistaan kuoronjohtajana Suomessa ja ulkomailla, kuten Italiassa 2001 järjestetyssä kansainvälisessä Mariele Ventre -kuoronjohtajakilpailussa, jossa Varonen sijoittui toiselle sijalle. Vuonna 2012 Sulasol myönsi Varoselle Klemetti-palkinnon hänen tekemästään tuloksekkaasta työstä kuorojen ja kuorolaulun parissa.